Lämminhenkinen maalaisromanttinen sisustus

Lämminhenkinen maalaisromanttinen sisustus

Maalaisromanttinen sisustus on tyylikästä ja yksinkertaista. Maalaishenkeä kotiin pyritään luomaan käyttämällä sisustuksessa luonnollisia värejä ja materiaaleja. Puu- ja tiilipintojen lisäksi maalaistyyliä voidaan täydentää hyödyntämällä useissa eri väreissä saatavia pattereita.

Vaikka meillä Pohjoismaissa maalaisromanttinen sisustus perustuukin vielä pitkälti valkoiseen, osoittavat trendit tummempien värien ja eri puulajien suosion olevan jatkuvasti kasvussa. Maalaishenkiseen sisustukseen voi huolettaa yhdistää myös jotain jyrkästi erilaista, kuten vaikkapa eri värisävyllä varustetun todella modernin pystysuuntaisen sisustuspatterin tai sileän paneeliradiaattorin. Jaeradiaattorit sen sijaan soveltuvat maalaistyyliin täydellisesti jo muotonsa puolesta. Juuri yksityiskohdat luovat oikeanlaisen tunnelman. Niinpä saman voi tehdä myös päinvastoin ja pehmentää modernia sisustusta massiivipuisella huonekalulla, sillä puu soveltuu kaikkiin tyyleihin. Se pehmentää tunnelmaa, antaa tilalle luonnetta ja luo kodikkuutta. Yksittäiset huonekalut riittävät, olivatpa ne sitten perintökalleuksia tai kirpputorilöytöjä.

Kokeile tästä miten eri värit soveltuvat eri sisustustyyleihin >>

Purmo-Tinos-kitchen-rustik
Tinos tuo tyylikästä lisäarvoa kaikkiin sisustustyyleihin, klassisesta moderniin.
Plan radiator i lantlig, rustik stil
Maalaisromanttiseen sisustukseen soveltuva sileäpintanen patteri.

 

Klassinen kylpyhuoneen sisustus

Klassinen kylpyhuoneen sisustus

Kylpyhuoneen remonttiin liittyy monta asiaa. Suunnitelmissa on tärkeää ottaa huomioon kaikki valaistuksesta pesukoneen ja pistorasioiden sijoitteluun ja lämmitysratkaisusta siihen, kuka kylpyhuonetta käyttää. Lapsiperheillä, eläkeläisparilla tai yläkerrassa asuvalla nuorisolla kun on erilaisia vaatimuksia kylpyhuoneen suhteen. Lisäksi kylpyhuoneen sisustus kannattaa pitää myös mielessä jo tässä vaiheessa.

Kylpyhuoneen sisustus sisältää monesti pyyhekuivaimen. Sähkökäyttöinen patteri tai pyyhekuivain onkin hyödyllinen lisä kylpyhuoneeseen, sillä se mahdollistaa lämmityksen myös varsinaisen lämmityskauden ulkopuolella ja sen ansiosta voit lämmittämisen lisäksi kuivattaa nopeasti kosteat pyyhkeesi.

Purmon sähköinen pyyhekuivain Nila Ti soveltuu klassisen muotoilunsa ansioista kaikkiin kylpyhuoneisiin. Pyöreät kulmat ja tangot saavat aikaan pehmeän vaikutelman. Nila Ti pyyhekuivaimen liitäntäjohto voidaan jättää näkyville tai upottaa seinärakenteeseen, joten kuivain sulautuu saumattomasti keittiön tai kylpyhuoneen sisustukseen. Pyyhekuivaimessa on 2-8 tunnin ajastin, mutta luonnollisesti voit myös valita haluatko pitää sen jatkuvasti päällä tai pois päältä.

Tyylikäs ja käytännöllinen pyyhekuivain tarjoaa nopean lämmityksen, kuivattaa pyyhkeet ja toimii oivana lisänä lattialämmitykselle, jotta lämpötila säilyisi sopivan mukavana myös isommissa kylpyhuoneissa. Lattialämmön ansiosta jalkoja ei palele, lattiat eivät ole märkiä, eivätkä matot kosteita.

>> Katso lähin jälleenmyyjäsi

Designhuonekalut tekevät vaikutuksen

Designhuonekalut tekevät vaikutuksen

Designhuonekalut on käsite, jonka useimmat yhdistävät sellaisiin designklassikoihin kuin Arne Jacobsenin Muurahais-tuoli, Seiska-tuoli tai Egg-tuoli. Mieleen voi helposti tulla myös juuri nyt suosittu, saksalaissyntyisen Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema, Barcelona-tuoli. Nykyään designhuonekaluja voi hankkia myös suhteellisen edullisesti ja monilta suurilta ketjuilta löytyy oma versionsa klassisista designhuonekaluista. Aitoja ja alkuperäisiä halajavien täytyy sen sijaan kääntyä antiikkikauppiaiden tai huutokauppojen puoleen. Toki myös kirpputoreilta ja secondhand-myymälöistä voi edelleen tehdä yllättävän hyviä löytöjä. Designhuonekalut ovat kätevä tapa antaa kodille oma persoonallinen leimansa.

Aalto_Artek_chair

NOJATUOLI ”PAIMIO”. Suunnittelija: Alvar Aalto 1931-32. Lähde: www.artek.fi

Delta on sarja tyylikkäitä desginpattereita vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Delta-sarjan laadukkaille pattereille ominaista on tyylikäs muotoilu sekä optimaalinen käytettävyys. Niiden avulla on helppoa luoda inspiroiva ja uniikki ilme, joka vangitsee katseen tilassa kuin tilassa. Tuotteen tärkein tehtävä on luoda mukava sisäilmasto, mutta samalla se voi tuntua houkuttelevalta ja luoda tilaan tietynlaista luonnetta. Desiginvalikoima on jatkokehitetty ajattoman elegantista Purmo Delta -mallistosta, josta on edelleen saatavilla laaja perusvalikoima.

Delta Bench on penkkipatteri, jonka puhdaslinjaiseen muotoiluun terävät kulmat tuovat hieman särmää. Tämä moderni lämmönlähde soveltuu yhtä hyvin niin kongressikeskuksiin, konserttisaleihin kuin vaikkapa hotelleihin. Delta Bench on itsestäänselvä valinta kun halutaan ilmeikäs tuote tilaan, jossa on korkeat vaatimukset sekä designille että lämmöntuotannolle.

Delta_Bar

Delta Bar on tyylikäs patteripöytä, joka tahdikkaan ulkonäkönsä ansiosta muodostuu luonnolliseksi kohtaamispaikaksi esimerkiksi messukeskuksissa, kahviloissa tai toimistoissa. Lyhesti sanottuna Delta Bar on käytännöllisen tyylikäs lämmönlähde, jolla on kyky luoda miellyttävä sisäilmasto.

Ideoita kylpyhuoneeseen: uudet pyyhekuivaimet

Ideoita kylpyhuoneeseen: uudet pyyhekuivaimet

Tähän aikaan vuodesta moni alkaa miettimään jo joulusiivousta taikka jopa pientä pintaremonttia vielä ennen joulua. Kaikkia korjaaminen ei tosin kiinnosta. Itse tartuin toimeen vuosi sitten ja heitin kahdesta kylpyhuoneestamme pois vanhat patterit ja laitoin tilalle uudet pyyhekuivaimet. Juuri sopivasti jouluksi.

Uudella pyyhekuivaimella uutta ilmettä kylpyhuoneeseen

Pyyhekuivain on kylpyhuoneessa monella tapaa hyödyksi. Tärkeintä on tietenkin se, että se kuivaa ja lämmittää pyyhkeesi. Kosteat pyyhkeet keräävät helposti likaa ja bakteereita, joten mitä kuivempina pyyhkeet pysyvät, sitä raikkaammilta ne tuntuvat.

Jos valitaan hieman suurempi pyyhekuivain, joka on lakattu (ei kromattu), voidaan sillä kattaa myös pienen kylpyhuoneen lämmitystarve, sillä lakattu väri mahdollistaa jopa 35% suuremman lämmönluovutuksen sekä säteily- että konvektiolämpön. Näin ollen muuta lämmitysratkaisua ei tarvita. Lisäksi kylpyhuoneen lämpötilan haluaa usein olevan muutaman asteen korkeampi kuin muissa huoneissa jo siitäkin syystä, että kylpyhuoneessa oleskellaan usein kevyemmin pukeutuneena. Pehmeä matto kylpyhuoneessa auttaa pitämään jalat lämpiminä, mutta niin tekee myös lattialämmitys, joka lisäksi kuivattaa kostean lattian. Korkeampi pyyhekuivain luovuttaa lämpöä tasaisesti koko vartalolle ja siksi sen lähistöllä onkin mukavan rentouttavaa tehdä aamu- ja ilta-askareita.

Mikäli sinulla on jo valmiiksi jonkinlaisia ideoita kylpyhuoneeseen, niin kannattaa pitää mielessä, että pyyhekuivaimeen voit valita värin 70 trendikkäästä vaihtoehdosta.

Badrumsinspiration med Leros
Inspiraatiota kylpyhuoneeseen: Leros-pyyhekuivain valkoisena (RAL 9016).

 

Badrumsinspiration med Leros
Purmon Leros-pyyhekuivain näyttää upealta myös mustana.

Vintage sisustus sähköpattereilla

Vintage sisustus sähköpattereilla

Vintage on englantia ja tarkoittaa sisustusterminä vanhaa tai vanhantyylistä, korkealaatuista tavaraa. Alun perin vintage on peräisin latinankielisestä viinin sadonkorjuuta tarkoittavasta sanasta ja silloin sillä viitattiin vanhempaan, hyvälaatuiseen viiniin. Vintage sisustuksessa vintage käsittää vanhat huonekalut ja muut sisustuselementit, jotka ovat vähintään 25–30 vuotta vanhoja. Tai vaihtoehtoisesti “ajattomia”.

Nykyaikaiset sähköpatterit eivät oikeastaan täytä vaatimuksia, kun kyseessä on vintage sisustus. Ne ovat korkealaatuisia, mutta eivät vanhoja. Vanhat 70- ja 80-lukujen sähköpatterit on usein varustettu bi-metallitermostaateilla, jotka eivät täytä nykyaikaisia energiatehokkuuden vaatimuksia. Uutta sähköpatteria hankkiessa kannattaakin valita malli, jossa on elektroninen termostaatti ja joka voidaan liittää ohjausjärjestelmään. Huomion arvoinen on myös se seikka, että Pohjoismaiden myydyimmät öljytäytteisen ja vesikiertoiset patterit ovat pysyneen samannäköisinä jo pitkälti yli 30 vuotta.

Vintage sisustus ja Purmon sähkölämmittimet

Purmon öljytäytteiset sähkölämmittimet on varustettu elektronisilla termostaateilla ja ne pitävät asetetun lämpötilan 0,2 asteen tarkkuudella. Tällä on positiivisia vaikutuksia niin energiakustannuksiin kuin viihtyvyyteen. Ulkonäöltään Yali-sarja on modernin sileä, joten jos tähtäimessä on vanhempi “vintage-look”, on valinta ehdottomasti Yali Digital. Täysin aitoa vintage patteria emme ole vielä löytäneet, mutta huolimatta siitä, minkä Yali patterin valitset, voit olla varma, että se soveltuu erinomaisesti vintage sisustukseen.

Yali Digital är den mest populära oljefyllda elradiatorn i Sverige.
Yali Digital on erinomainen valinta vintage sisustukseen.

Energiansäästö vs mukavuus

Energiansäästö vs mukavuus

Paljonko voimme säästää?

Energiansäästö on ajankohtainen aihe ja läsnä kaikkialla rakennusalalla. Rettig ICC -konsernin tutkimus- ja kehitysjohtajan, diplomi-insinööri Mikko Iivosen mukaan erot ovat kuitenkin suuria eri maiden välillä, sillä esimerkiksi rakennustyypeissä on merkittävää vaihtelua. Energiansäästötavoitteet asetetaankin aina paikallisen tilanteen mukaan. Tiedustelimme Mikolta muutamaa energiansäästöön liittyvää asiaa.

Pohjoismaissa on ehditty jo pitkälle ja kysymys kuuluukin, kuinka paljon voimme vielä säästää lämmityksessä Pohjoismaissa?

– Uudisrakentamisessa en näe enää kovinkaan paljon uusia säästömahdollisuuksia. Teknisillä apuvälineillä, paremmalla eristyksellä sekä ilmastoinnin lämmön talteenotolla olemme saavuttaneet energiatason, josta on käytännössä enää vaikea nipistää. Energiankulutus uusissa tavanomaisissa pientaloissa on kokoluokkaa 80–120 kWh/m² ja kerrostaloissa hieman vähemmän. Mittaukset ovat osoittaneet että ns. passiivitaloissa, joita yleensä pidetään energiatehokkaina, on energiankulutus noin 60–80 kWh/m². Kaikkiaan uudisrakennusten energiankulutus on merkittävästi suurempaa, kuin mitä teoreettiset laskelmat näyttävät, sanoo Mikko.

Vanhemmissa rakennuksissa tilanne on toinen, vaikka luonnollisesti mukaan mahtuu myös rakennuksia, joiden energiankulutus on miltei uudisrakennusten tasolla. Valtaosassa vanhoja rakennuksia on kuitenkin isoja mahdollisuuksia saada säästöjä aikaan.
– Tehtyjen tutkimusten mukaan iäkkäimissä kerrostaloissa säästöpotentiaali voi olla jopa 50 %. Vanhojen rakennusten energiankulutus liikkuu suunnilleen kokoluokassa 150–180 kWh/m². Erot voivat kuitenkin olla suuria rakennustyypistä ja käyttäjätottumuksista riippuen, Mikko totetaa.

– Tärkein yksittäinen energiankäyttöön vaikuttava tekijä asuinrakennuksissa ovat ihmiset. Asukkaiden tavat sekä suhtautuminen energiankäyttöön vaihtelevat paljon, mikä johtaa suuriin eroihin energiankulutuksessa, Mikko muistuttaa.

– Merkittävien kustannussäästöjen saavuttaminen energiankulutuksen kautta vaatisi yksilöllisempää mittausta. Lisäksi kotitalouksien koneet ja laitteet tulisi tarkistaa sähköenergian tehokkuuden parantamiseksi.

Milloin mukavuus alkaa kärsiä energiansäästön takia?

– Yksi tällainen raja on mielestäni jo saavutettu uudisrakentamisessa. Johtuen voimakkaasta lämmönerityksestä sekä lämmön talteenotolla varustetusta koneellisesta ilmastoinnista, ei rakennuksen ns. ilmaisista lämmönlähteistä voida enää nauttia. Näitä ovat esimerkiksi ylimääräinen auringonvalo, ihmiset ja sähkölaitteet. Sisälämpötilan hallinta hankaloituu kevättalvesta syksyyn ja kun rakennus ylikuumenee, pyritään tilannetta helpottamaan joko avaamalla ikkuna tai turvautumalla koneelliseen jäähdytykseen. Luonnollisesti tilanne ei näin helpotu energiansäästön näkökulmasta.

– Esimerkiksi EN 442-2 standardi käsittelee erilaisten pattereiden konvektio- ja säteilylämmön välistä suhdetta. Lämpösäteily koetaan merkittäväksi mukavuustekijäksi. Iholla tuntuvaa lämpösäteilyä saadaan vesikiertoisista pattereista, vaikkapa sellaisista joita Purmo valmistaa. Pattereista saatavaa konvektiolämpöä eli ilman välittämää lämpöä ei koeta yhtä mukavaksi kuin säteilylämpö.

Mitä tarkoittaa ilmaisu “terminen arkkitehtuuri”?

– Terminen arkkitehtuuri on uusi ilmaisu, jota käytetään kuvaamaan huoneen lämmityksen edellytyksiä sekä sitä miten ja millaisena ihmiset kokevat huoneen termiset olosuhteet. Hyvä vertailukohta voisi olla vaikkapa valaistuksessa paremmin tunnettu valoarkkitehtuurin käsite. Ihmisen aistit eivät reagoi täysin homogeeniseen, “värittömään”, ympäristöön. Liian tasapaksu ympäristö aiheuttaa heikosti fyysistä tai henkistä stimulanssia, jotka ovat tärkeitä sekä hyvinvoinnin että mukavuuden kannalta.

Verrataanpa mielessämme täysin valkoista, ikkunatonta ja kalustamatonta huonetta sisustettuun huoneeseen. Tarvitsemme värejä, muotoja ja ulottuvuuksia stimuloidaksemme näköaistiamme ja sitä kautta parantaaksemme hyvinvointiamme. Sama koskee lämmöntunnetta. Me insinöörit ja arkkitehdit pyrimme jatkuvasti standardoimaan ja yhtenäistämään olosuhteita. Se ei kuitenkaan ole aina ole hyväksi meille ihmisille, jotka olemme loppujen lopuksi monimutkaisia olentoja. Siksi aiheen ympärillä onkin käynnistymässä laaja psykofysiologinen tutkimus, kertoo Mikko.

Lopuksi, jos rakentaisit nyt itsellesi talon, minkä talotyypin ja lämmitysratkaisun valitsisit?

– Nykypäivän rakennusnormit ovat jo valmiiksi niin energiatehokkaita, että lämmöneristyksen osalta seuraisin niiden minimitasoa. Aurinkosuojien ja kaihtimien tulisi olla dynaamisia eli säädettäviä. Lämmitysjärjestelmä koostuisi ikkunan alle asetettavista vesikiertoisista pattereista, jotka toisivat mukavuutta (terminen arkkitehtuuri). Kylpyhuoneesta puolestaan löytyisi lattialämmitys sekä pyyhekuivain pitämässä kosteuden loitolla.

Radiatorvärme är en bra lösning för energibesparing.
Patterilämmitys on hyvä ratkaisu energiansäästöön. Paras paikka patterille on ikkunan alla, jossa estää kylmän ilman virtausta.

Tyylikäs krominen pyyheteline

Tyylikäs krominen pyyheteline

Pyyhetelineen tulisi soveltua luonnollisena osana kylpyhuoneen ja kodin sisustukseen. Se voi olla mielenkiintoinen yksityiskohta, oman tyylin ilmaus sekä paikka, josta napata ylellisen lämmin pyyhe.

Flores Chrome on tyylikäs krominen pyyheteline, jossa yhdistyvät elegantti ja klassisen viehättävä design. Flores CH on suora malli ja tarvitsee erittäin vähän tilaa syvyyssuunnassa. Flores CH:n putket ovat suorat ja Flores C CH:llä on ulospäin kaarevat putket, jotka antavat enemmän tilaa pyyheliinoille. Saatavilla olevat lisävarusteet takaavat, että saat näillä pyyhetelineillä kylpyhuoneesi ilmeestä juuri sellaisen kuin haluat.

Flores CH ja Flores C CH ovat vesikiertoisia pyyhetelineitä, mutta ne voidaan myös varustaa sähköpatruunalla. Sähköpatruuna toimii joko kiinteällä kytkennällä tai pistokkeella. Sähköasennukset tulee aina tehdä valtuutetun sähköasentajan toimesta. Voit valita täysin sähköisen mallin tai mixed version, jolloin sähköpatruuna toimii lisävarusteena keskuslämmitysmallin yhteydessä.

Tyylikäs krominen pyyhekuivain – Purmo Flores
Tyylikäs krominen pyyhekuivain – Purmo Flores

 

krominen pyyheteline

Flores CM CH voidaan kytkeä suoraan lattialämmitysjärjestelmään Purmon TempCo-venttiilin avulla. Kaikki Flores CH -malliston pyyhetelineet ovat kauniisti kromattuja ja tuovat silmiä hivelevää kiiltoa kylpyhuoneeseen. Kaiken kaikkiaan kaunis lämmönlähde.

Katso tästä lähin Purmo-jälleenmyyjäsi >>

Makuuhuoneen sähköpatteri sisutuksessa

Makuuhuoneen sähköpatteri sisutuksessa

Makuuhuone on yksi kodin tärkeimmistä tiloista, paikka mukavuudelle ja rentoutumiselle. Makuuhuoneen lämpötilan tulisi olla noin kaksi astetta alhaisempi kuin muissa huoneissa ja optimaalisen lämpötilan nukkumiselle sanotaan olevan noin 18°C. Sopivat ilmasto-olosuhteet eli tässä tapauksessa oikea lämpötila ja riittävä ilmankosteus vaikuttavat positiivisesti hyvinvointiin ja mahdollistavat levollisen unen. Makuuhuoneen sähköpatteri toimii optimaalisesti yöalennuksen avulla ja varmistaa siten että lämpötila pysyy oikealla ja toivotulla tasolla.

Purmon sähköpatterit ja Thermosoft 2.0 makuuhuoneeseen

Purmon Yali Digital ja Yali Comfort ovat hyviä esimerkkejä kustannustehokkaista öljytäytteisistä makuuhuoneen sähköpattereista. Ympäristöystävällinen kasviöljy varmistaa käyttömukavuuden ilmaan pistäviä hajuja tai palavaa pölyä. Lisäksi niissä on moderni elektroninen termostaatti, joka pitää lämmön 0,2 asteen tarkkuudella asetetussa lämpötilassa. Mukavuuden ja hyvien yöunien lisäksi tämä ominaisuus alentaa energiakustannuksia. Vanhoissa sähköpattereissa vastaava hystereesi voi olla jopa 6 astetta. Energiansäästö näiden kahden ääripään välillä voi olla jopa 20 % ja lisäksi yöunet häiriintyvät helposti liian suuresta sisälämpötilan vaihtelusta. Purmon ainutlaatuinen Thermosoft 2.0 -konsepti koostuu näistä kahdesta ominaisuudesta: pehmeästä lämmöstä ja 0,2 asteen tarkkuudella toimivasta lämmönsäädöstä.

Yali Comfort makuuhuoneen sisustuksessa

Yali Comfort on oikea valinta kodin lämmittämiseen uudis- ja korjausrakentamiskohteissa. Elektroninen termostaatti, analogiset säädöt sekä lämpötilan ja toimintatilan valitsimet auttavat käyttäjää säätämään tämän perustason sähköpatterin toimintoja helposti. Etupaneelin suurimmaksi lämpötilaksi voidaan valita 60, 75 tai 90 ˚C. Sähköpatteri voidaan yhdistää ulkoiseen ohjauskelloon johdolla. Yali Comfort on monipuolinen sähköpatteri ja saatavana 250–1500 watin tehoisena sekä 300 ja 500 mm:n korkuisena.

Makuhuoneen sisustaminen Yali Digitalilla

Yali Digital on muotoilultaan klassinen sähköpatteri ja siinä on uusia ja moderneja toimintoja. Yali Digital tarjoaa erinomaisen lämpötilasäädön selkeällä digitaalisella näytöllä joka on patterin sivupaneelissa. Lisävarusteena saa kosketus­näytön, joka voidaan helposti liittää Wifi-verkkoon. Sähköpatteri voidaan liittää myös kiinteään tai johdottomaan ohjaukseen. Yali Digital on helposti päivitettävissä uusien toimintojen kehittyessä. Patterissa on käytännöllinen tuuletusohjelma. Jos lämpötila alenee tietyn määrän 30 minuutin kuluessa, on Yali Digital ohjelmoitu toimimaan niin kuin ikkuna olisi auki ja patteri menee pois päältä.Tämä on erittäin hyödyllinen ominaisuus makuuhuoneessa, jota usein tuuletetaan, jotta saadaan raikasta ilmaa ennen nukkumaanmenoa. Erilliset lämpötilasäädöt etu- ja taka­paneelille ovat mahdollisia tuplapaneelimallissa, joka takaa entistä energiatehokkaampaa toimintaa. Yali Digital on saatavana myös tasaisella etupaneelilla (Parada ja Ramo).

Tutustu myös muihin Purmon tyylikkäisiin lämmitysratkaisuihin ja ota yhteyttä lähimpään jälleenmyyjääsi.

Yali Digital, makuuhuoneen sähköpatteri
Yali Digital on moderneilla toiminnoilla varustettu perinteinen sähköpatteri.

Lämmöntuntua kotiin – Materiaalit ja sisustuspatteri

Lämmöntuntua kotiin – Materiaalit ja sisustuspatteri

Kun ilmat viilenevät ja illat pimenevät, sitä haluaa lisää lämpöä kotiinsa. Sisustaminen onkin oiva tapa lisätä lämmöntuntua.

Käytä sisustuksessa lempeitä ja lämpöisiä värejä – vaikkapa samettisissa tyynynpäällisissä, jotka ovat todella trendikkäitä tänä vuonna. Hyödynnä myös pehmeitä materiaaleja, vilttejä ja lampaantaljoja sekä paksuja verhoja ikkunoissa. Syksyinen kukkakimppu pöydällä tuo puolestaan lämpöä ja tunnelmaa. Sytytä muutama tuoksukynttilä ja käperry takan eteen sohvalle viltin alle villasukat jaloissa. Modernin valkoiset seinät saattavat alkaa vaikuttaa jopa liian kylmiltä, joten miksipä et maalaisi niitä jollain lämpimällä sävyllä? Mutta kuten sanottua, lämmintä tunnelmaa voi luoda myös pienillä yksityiskohdilla.

sisustuspatteri tuo lämpöä

Sisustuspatteri viimeistelee lämpimän sisustuksen

Mikäli pelkkä sisustaminen ei auta, vaan on tullut aika uudistaa lämmitysjärjestelmä, taikka jos olet maalaamassa tai tapetoimassa huonetta, niin tässäpä muutama täydellisesti moderniin kotiin soveltuva sisustuspatteri. Puhtaat, tyylikkäät linjat sekä minimalismi ovat tämän päivän skandinaavisen sisustuksen tunnusmerkkejä. Olohuoneeseen, jossa on isot ikkunat ja tyylikkäät huonekalut, soveltuu täydellisesti vesikiertoinen Purmo Paros, mielellään voimakkaan värisenä. Sama malli löytyy myös sähköpatterina nimellä Purmo Sanbe.

Pystysuuntaisen sisustusradiaattorin voi sijoittaa ikkunan viereen ja matalan jaeradiaattorin puolestaan ikkunan alle.

Valkoinen sisustus ja patterit

Valkoinen sisustus ja patterit

Vaikka sisustustrendeissä suuntaus onkin taas kohti väriloistoa, pysyy valkoinen sisustus aina yhtenä suosituimmista sisustustyyleistä. Valkoinen väri tuo kotiin ihanasti tilan tuntua ja keveyttä. Yhdistettynä mustaan tai muihin tummiin sävyihin, se luo puolestaan vahvoja kontrasteja. Trendikkäät pastellisävyt ovat myös suosittuja yhdessä valkoisen kanssa.

Valkoinen sisustus saa kontrastia väreistä

Valkoista sisustusta voi korostaa upean värisillä pattereilla, jolloin niistä tulee näyttäviä sisustuelementtejä. Patteriksi voi myös valita huomaamattoman valkoisen, joka sulautuu muuhuun valkoiseen. Tässä muutamia pattereita, jotka sopivat erinomaisesti valkoiseen sisustukseen. Väri on vakiosävy, RAL 9016.

Valkoinen sisustus - Kos V

Muoto ja toimivuus täydellisessä harmoniassa. Kuvassa oikealla Kos V, pystysuuntainen sisustuspatteri, jota koristaa päälleliimattu peili.

Andros M ja valkoinen sisustus
Pyyhekuivain Purmo Andros M omaa elegantit linjat ja soveltuu oivallisesti valkoiseen sisustukseen.