Sisustusta pattereilla

Sisustusta pattereilla

Moniko voi sanoa miettineensä sisustusta pattereilla? Tavallinen paneelipatteri siinä muodossa kuin se on totuttu viime vuosikymmenten aikana näkemään, ei nimittäin ole välttämättä mikään sisustuksen kohokohta. #purmoart-konseptinsa kautta Purmo haluaa saada loppukäyttäjän panostamaan patterin valintaan enemmän. Patterin ei tarvitse olla seinällä oleva valkoinen suorakulmio. Siinä voi olla laserhitsattuja osuuksia, jotka päästävät auringonvaloa patterin läpi, se voi olla pystysuorassa tai seistä jalustalla lattialla ikkunan edessä tai sen voi saada 71:ssä eri valmissävyssä. Siitä voi tulla jopa taideteos. Joten sisustusta pattereilla kannattaa siis ehdottomasti harkita.

Karolina Palmér maalaa olohuoneeseen tarkoitettua #purmoart-patteria. Jos haluaa patterista taideteoksen, on valittava sileä patteri. Kun patteri pestään soodaliuoksella, siitä saadaan hieman kiiltoa pois, ja pinnasta tulee karheampi. Pysyvyyden parantamiseksi on hyvä käyttää jonkinlaista pohjamaalia, jonka ansiosta värillinen maali tarttuu paremmin. Öljypohjainen maali säilyttää elastisuutensa paremmin.

Mistä olet saanut inspiraation aiheeseesi?

– Olen saanut tehtäväkseni suunnitella – siis maalata – patterin, joka sopii olohuoneeseen. Lähtökohtani on ollut se, että patterin on sulauduttava huoneeseen niin kuin maalauksen. Pidän ajatuksesta, ettei patteria piiloteta vaan että sitä korostetaan tekemällä siitä taideteos. Aiheeni on tyypillisen ”karolinamainen”: siinä on hahmo, josta syntyy värikäs mutta kuitenkin rauhallinen ja harmoninen vaikutelma. Naivistista maalaustyyliäni luonnehtivat useimmiten voimakkaat värit, ja aiheissa on melkein aina ihmisiä, joten toivon, että maalaus tunnistetaan Karolina Palmérin tekemäksi, Karolina kertoo taidepatteristaan.

Mikä innostaa sinua sisustuksessa?

– Olen aina ollut kiinnostunut väreistä, muodoista ja designista. Pidän sisustamisesta ja kodin muokkaamisesta uuteen uskoon. Värit tekevät minut iloiseksi, ja kotini on kuin elävä galleria, jossa maalaukseni, tyynyni ja monet muut esineet vaihtuvat usein. Juuri nyt rakennamme kotiin uutta keittiötä, ja meneillään on koko ajan jokin uusi projekti, Karolina nauraa.

Sisustusta pattereilla
Karolinan muotokieltä luonnehtivat selkeä sanoma ja vahvat värit: näin on myös tässä teoksessa, jonka nimi on ”Together we can make it”.

Aiheeseen liittyvät tuotteet

[vivafbcomment width="100%" num="6" scheme="light"]

Leave a reply