Sähkönkulutus pientalossa, jossa on vesikiertoinen lämmitys

Sähkönkulutus pientalossa, jossa on vesikiertoinen lämmitys

Sähkönkulutus pientaloissa koostuu pääosin lämmityskustannuksista, mutta usein kuluttajan on erityisen vaikeaa arvioida, mikä eri lämmitysjärjestelmistä olisi kaikkein tehokkain. Lämpöpumppujen hyvät COP-arvot alhaisissa lämpötiloissa on hyvin tiedostettu tosiasia, mutta se ei yksistään riitä. Lattialämmitys tuottaa yhdessä lämpöpumpun kanssa alhaisemman COP-arvon kuin esimerkiksi vesikiertoiset patterit, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita alhaisempaa sähkönkulutusta. Monissa tapauksissa pattereilla lämmitettävät talot kuluttavat vähemmän energiaa kuin lattialämmityksellä lämpiävät. Ratkaisevaa onkin, miten lämpöä säädellään ja millaisia lämpöhäviöitä talossa esiintyy. Eli lattialämmityksen lämpöhäviöt ovat suuremmat, ja se johtaa siihen, että mittauksissa kokonaisenergiankulutus näille lämmönluovuttajille ovat hyvin samaa luokkaa.

Ihmiset ovat alati enemmän kiinnostuneita ympäristön hyvinvoinnista ja tämä näkyy etenkin ympäristöystävällisten tuotteiden ja prosessien jatkuvasti kasvavana suosiona. Niinpä onkin selvää, että lämpöteollisuuden työskentelytapoja on korkea aika uudelleenarvioida vastaamaan ekologista suunnittelua koskevan direktiivin ErP 2009/125/EG suuntaviivoja. Meillä on velvollisuus loppukäyttäjiä kohtaan tarjota mahdollisimman energia- ja kustannustehokkaita tapoja saavuttaa miellyttävä sisäilmasto. Saatavilla olevat useat erilaiset lämmitysratkaisut herättävät kuluttajissa epävarmuutta. Mikä kannattaisi valita ja miten se vaikuttaa pientalon sähkönkulutukseen?

Sähkönkulutus ja radiaattoreiden käyttö matalalämpöjärjestelmissä

Jotta niin loppukäyttäjät, asentajat kuin LVI-suunnittelijatkin voisivat tehdä oikean ratkaisun, on tärkeää että eri lämmitysratkaisuista on saatavilla luotettavaa ja paikkansapitävää tietoa. Matalissa lämpötiloissa toimivien keskuslämmitysjärjestelmien yleistyessä on Purmo koonnut oppaan selvittämään pattereiden kasvanutta roolia nykypäivän lämmitysteknologiassa. Oppaaseen kasataan lisätietoa mm. pattereiden kehityksestä, eristämisen merkityksestä sekä vinkkejä energiatehokkuuden ja sähkönkulutuksen parantamiseen.

Pattereilla on alati kasvava rooli nykyaikaisessa lämpöteknologiassa.
Pattereilla on alati kasvava rooli nykyaikaisessa lämpöteknologiassa.

Energiatehokkaat lämmitysjärjestelmät reagoivat nopeasti lämpötilan muutoksiin ja aiheuttavat vain vähäiset häviöt. Lämpötilan säätäminen huonekohtaisesti on erittäin tärkeää, sillä huoneiden lämmitystarpeet vaihtelevat
voimakkaasti. Keskitetty säätö voi aiheuttaa joidenkin huoneiden ylilämmittämistä ja energian tuhlaamista. Tutkimustulostemme mukaan järjestelmän aiheuttamia lämpöhäviöitä kannattaa pienentää valitsemalla matalalämpöjärjestelmä ja asentamalla huoneisiin nopeasti reagoivat lämmityslaitteet.

Siinä hieman ajattelemisen aihetta! Tässä on tarkistuslista asioista, joista voit keskustella LVI-asiantuntijan kanssa.

Retrosisustus

Retrosisustus

Tyylinä retrosisustus on varmasti monille tuttu, mutta mitä “retro” oikeastaan tarkoittaakaan? Termi on lyhenne sanasta retrospektiivinen, joka tarkoittaa ajassa taaksepäin katsovaa. Retrosisustus puolestaan tarkoittaa useimmiten värikylläistä ja rohkeaa tyyliä, joka nousi pinnalle 50-, 60- ja 70-lukujen tekstuurien, kankaiden ja huonekalujen myötä. Tuon aikakauden tuotteilla onkin silminnähden erottuva väri- ja muotokieli, mutta niissä korostuu monesti myös toiminnallisuus. Hyviä esimerkkejä ovat sellaiset klassikot kuten String-hylly ja Bumling-valaisin, joita muuten myydään vielä tänäkin päivänä. Retro on trendi, joka elää yhä vahvana, samoin kuin kiinnostus second handia, kirpputoreja ja vintagea kohtaan.

Kun kyse on pattereista, on sinulla kaksi vaihtoehtoa toteuttaa retrosisustus. Ensinnäkin, voit valita vahvoja retropiirteitä omaavan patterin. Tällaisia ovat esimerkiksi nestetäytteinen sähköpatteri Epok tai Delta, joka on vastaava retropatteri vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Toinen tapa on valita perinteinen valkoinen patteri täydentämään jo olemassa olevaa retro-sisustusta. Purmon valikoimista löydät sekä öljytäytteiset sähköpatterit että patterit vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Tutustu vaikkapa uuden Yali-sarjan moderneilla ominaisuuksilla varustettuihin klassisiin sähköpattereihin.

retrosisustus
Retrosisustus ja Delta V

 

retrotyyli sisustus
Öljytäytteinen Yali Parada -sähköpatteri istuu hyvin myös retrotyyliin.

Sisustuspatteri kodin sisustamisessa

Sisustuspatteri kodin sisustamisessa

Purmon Tamari-sähkölämmitin on sisustuspatteri, joka on saatavilla sekä vaaka- että pystymallina. Sen puhtaat ja terävät linjat saavat sen erottumaan tavanomaisista lämpölämmittimistä. Juuri siksi Tamari onkin lämmitin, jonka avulla kodin sisustukseen on helppoa luoda vahvaa visuaalista ilmettä. Tamari sulautuu sisustukseen niin olohuoneeseessa, makuuhuoneeseessa kuin keittiössäkin. Lisäksi sen avulla voidaan tuoda uutta ilmettä kylpyhuoneeseen. Tai miksipä ei hyödyntäisi sitä itsenäisenä lämpimänä yksityiskohtana vaikka sitten työhuoneessa tai ateljeessa.

Tamari on varustettu seinälle asennettavalla langattomalla termostaatilla, jonka avulla on mahdollista säätää yhtä tai useampaa eri huoneissa olevaa patteria samalla kaukosäätimellä.

Sisustuspatteri Tamari soveltuu monipuolisesti kodin sisustamiseen

sisustuspatteri Tamari osana keittiön sisustusta.
Sisustuspatteri Tamari osana keittiön sisustusta.
Tamari i badrummet
Kylpyhuone, jossa sisustuspatteri Tamari.
Tamari H on koristeellinen sähköpatteri LVI:ltä.
Tamari H on koristeellinen sähkölämmitin Purmolta.

Shabby chic sisustus

Shabby chic sisustus

Shabby chic -trendi näyttää tulleen jäädäkseen. Kenties syy on siinä, että se tuo hieman romantiikkaa muuten niin stressaavaan ja huipputeknologian kyllästämään maailmaamme. Ja onhan se toki mukavaa saada sisustukseen hieman maalaishenkisyyttä ja kuluneita yksityiskohtia, etenkin kun kaikki kodintekniikka muuttuu jatkuvasti modernimmaksi. Mutta löytyykö kenties jotain pattereita, jotka soveltuvat shabby chic sisustukseen?

Tasapintainen patteri valkoisen sävyllä RAL 9016 soveltuu hyvin hieman romanttisempaan tyyliin. Mikäli sisustukseen halutaan enemmän vanhan ajan henkeä, osuu valinta Purmo Deltaan, joka on modernilla tekniikalla rakennettu vanhanmallinen jaeradiaattori. D-muotoiset putket laserhitsataan yhteen, mikä takaa näkymättömät saumat ja äänettömän toiminnan. Delta on saatavilla useissa eri väreissä. Inspiroidu väriloistosta täällä.

P_Delta_restaurant_v2

Vapaa-ajan asunnon lämmitys talvella

Vapaa-ajan asunnon lämmitys talvella

Useimmissa vapaa-ajan asunnoissa on suora sähkölämmitys. Vanhemmissa pattereissa, jotka ovat vuoron perään kuumia ja kylmiä, on suurella todennäköisyydellä bi-metallitermostaatti. Mikäli myös vapaa-ajan asuntoon halutaan tasaisempi lämpötila sekä jopa 20 % pienemmät lämmityskustannukset, tulisi nämä vanhat patterit vaihtaa uusiin, nykyaikaisiin öljytäytteisiin sähkölämmittimiin, joissa elektroninen termostaatti.

>Miksi valita sähkölämmitin elektronisella termostaatilla?

Kauko-ohjaa lämmitintä ohjausyksiköllä

Purmon uusi ohjausyksikkö Touch E3 mahdollistaa Yali-sarjan öljytäytteisten lämmittimien (Digital, Parada ja Ramo) vaivattoman ohjauksen. Sen avulla on myös helppoa saada vapaa-ajan asunnon lämmityskustannukset kuriin, sillä voit pitää sisälämpötilan alhaisena sen aikaa, kun olet poissa, mutta voit toisaalta myös nauttia mukavasta lämmöstä heti palattuasi. Lisäksi Touch E3 kertoo energiankulutuksen huoneittain tai alueittain. CleverTouch-sovelluksen avulla voit säätää sisälämpötilaa suoraan älypuhelimesi näytöltä.

Patterin etäohjaus ilman langatonta verkkoa

Mikäli vapaa-ajan asunnolta ei löydy langatonta verkkoa, onnistuu sähköpattereiden etäohjaaminen myös muulla tavoin. Purmo Yali-sähköpattereita voi ohjata tekstiviestillä erillisen GSM-yksikön avulla. GSM-yksikkö kytketään johdoilla pattereihin ja lähettämällä tekstiviesti ohjausjärjestelmään saadaan esimerkiksi lämpötila nousemaan haluttuun mukavuuslämpöön

Myös Touch E3 -ohjausjärjestelmää voi käyttää ilman wifiä. Tämä onnistuu hankkimalla sim-kortillisen reitittimen, jonka avulla voi luoda langattoman verkon.

Kolmas vaihtoehto on käyttää puhelimella ohjattavaa relettä, joka puolestaan sitten ohjaa pattereita.

vapaa-ajan asunnon lämmitys kauko-ohjauksella

Lämmitys päällä vai poissa talvella?

Asunnon energiankulutuksesta noin 80–90 % kuluu lämmitykseen. Vapaa-ajan asunnon lämmityskustannuksia voi alentaa monella tapaa. Yksinkertaisin tapa on käyttää lisäeristystä ja tiivistää ovet ja ikkunat. Kun poistut sesongin päätteeksi, sulje kaikki kaihtimet ja vedä verhot ikkunoihin, jotta lämpö pysyy paremmin sisällä. Mikäli lämmityksen katkaisee kokonaan, on tärkeää tietää mitä vapaa-ajan asunnon vakuutus pitää sisällään.

Välta vapaa-ajan asunnon pakkasvauriot

Talviaikaan patterit suositellaan pidettäväksi noin 10 asteen lämpötilassa, jotta kosteus ja pakkasvauriot pysyvät poissa. Useimmista Purmon sähkölämmittimistä löytyykin erityinen pakkasvahti-asetus, jonka avulla lämpötila saadaan pysymään jatkuvasti noin 7 asteessa. Jokainen lämpöaste vastaa noin 1000 kWh per aste. Ilmalämpöpumppu voi olla myös käytännöllinen lisä talvella.

Pakkasvaurioiden välttämiseksi on tärkeää tyhjentää vesijärjestelmä, etenkin jos vapaa-ajan asunnossa ei ole mahdollista ylläpitää lämpöä talvella. Hyvä ilmankierto estää kosteusvaurioita, joten väliovet kannattaa jättää auki. Vesiputket sijaitsevat usein ulkoseinää vasten tiskipöydän alla, joten keittiön kaapit kannattaa jättää auki, jotta lämpö pääsee myös sinne. Tarkista lopuksi, että kaikki ulko-ovet ja ikkunat ovat ehjiä, suljettuja ja lukittuja.

Moderni sisustus ja pystysuuntaiset sisustuspatterit

Moderni sisustus ja pystysuuntaiset sisustuspatterit

Modernismi on 1920-luvulla syntynyt arkkitehtuurin suuntaus, jolle on ominaista riisuttu ja geometrisen yksinkertainen tyyli. Kaikenlainen koristeellisuutta modernismissa puolestaan pyritään välttämään, sillä arkkitehtuurista ja taiteellista arvoa halutaan tuoda esiin nimenomaan muotojen ja rakenteiden avulla. Moderni sisustus sisältää osittain samoja elementtejä, tuoreita ja puhtaita linjoja sekä eloisaa minimalistisuutta. Tätä tasaisia pintoja ja tilojen eleganttisuutta suosivaa sisustustyyliä korostamaan sopivat mainiosti myös modernit pystysuuntaiset patterit, mielellään yhdessä vahvojen värien kanssa.

Moderni sisustus Kos V -radiaattorilla

Kos V on pystysuuntainen sisustuspatteri, jonka sileä etupaneeli henkii ajatonta tyylikkyyttä. Kauniisti viimeistelty ritilä ja kaarevat päätylevyt ylläpitävät puhdaslinjaisuutta. Patteri on kuin tehty osaksi modernia sisustusta, joten värivalikoimakin on sen mukainen. Vaihtoehtona on myös hohtavan kiiltävä ruostumaton teräs. Lisävarusteena Kos V -patteriin on saatavilla viehkeästi muotoillut, ruostumattomasta teräksestä valmistetut pyyhetangot. Muotoilun tarkoituksena ei ole vain tuoda sisustukseen korkeutta, vaan myös mahdollistaa tehokkaan lämmönlähteen sijoittaminen pieneen tilaan.

Purmo-kontor-Kos-spegel-modern

Päälleliimatulla peilillä varustettu Kos V on loistava tapa käyttää tilaa täydellisesti hyödykseen.

Moderni sisustus Paros -radiaattorilla

Paros on pystysuuntainen sisustuspatteri, jonka sileä pinta jatkuu pehmeitä linjoja mukaillen sivuille ja aina taakse asti. Tämä muotoilullisesti kaunis ominaisuus tekee siitä lähes vastustamattoman koskea ja takuuvarman huomionherättäjän. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu pyyheteline on saatavilla lisävarusteena ja se on käytännöllinen lisä tämän patterin tyylikkääseen ilmeeseen.

Purmo-Kos-red-kitchen-modern

Paros ja moderni sisustus ovat kuin tehdyt toisilleen, sillä tämän patterin värivalikoima ulottuu vahvoista pastelliväreistä himmeämpiin struktuuriväreihin.

Vinkkejä eteisen sisustukseen

Vinkkejä eteisen sisustukseen

Kaipaatko vinkkejä eteisen sisustukseen? Ei ihme, sillä eteinen on ensimmäinen asia, joka kodista on esillä. Usein eteisestä puuttuu patteri, sillä lattialämmitys on kätevä tapa kuivattaa kostea lattia. Mutta ellet halua tai voi asentaa lattialämmitystä eteiseen tai tuulikaappiin, löytyy tilalle onneksi monia tyylikkäitä lämmitysratkaisuja. Esimerkiksi pystysuuntainen patteri on oiva valinta, mikäli tila on ahdas ja seinäpintaa vähän käytössä.

Purmon Kos V -patteriin voit valita leveyden neljästä eri vaihtoehdosta (300, 450, 600 tai 750 mm) sekä haluamasi värin laajasta valikoimasta. Yllä olevassa kuvassa Kos V sävytettynä metallivärillä (Metal Grey 0102). Alla puolestaan toinen pystysuuntainen patteri Tinos, joka on sävytetty sisustukseen sopivaksi aavistuksen vaaleammalla värillä (Anodic Natura 0149). Lisätarvikkeena löytyy harjatusta ruostumattomasta teräksestä valmistettu pyyheliinatanko.

Mikäli pystysuuntainen patteri ei jostain syystä ole mahdollinen, löytyy meiltä myös vaakasuuntaisia vinkkejä eteisen sisustukseen. Kuten vaikkapa Purmo Plan, joka on sileäpintainen perinteinen teräslevyradiaattori, joka on saatavilla useissa RAL-sävyissä (kuvassa valkoinen, RAL 9016).

Vinkkejä eteisen sisustukseen
Yksi parhaimpia vinkkejä eteisen sisustukseen on eri väreissä saatavilla oleva Purmon Tinos V -patteri.

eteisen sisustus vinkit
Täysin sileä teräslevyradiaattori Plan sopii hyvin eteisen sisustukseen.

Makuuhuoneen klassinen sisustus

Makuuhuoneen klassinen sisustus

Millainen on makuuhuoneen klassinen sisustus? Avainsanoja voisivat olla vaikkapa turvallinen, ajaton ja hillitty, jotka kuvaavat hyvin monipuolista klassista sisustustyyliä. Jokainen löytää siitä varmasti jotain myös omaan kotiinsa sopivaa, piditpä sitten rauhoittavista värisävyistä tai vahvoista ja viehättävistä muodoista. Usein makuuhuoneen sisustus koostuu vaaleista väreistä, suosikkien ollessa valkoinen ja beige. Sisustuksen yhteensopivat värit näkyvät myös makuuhuoneen tekstiileissä: matoissa, verhoissa ja sängyllä. Klassinen sisustus suosii tekstiileissä perinteisiä kuviointeja, kuten ruutua tai kukkia. Makuuhuoneen kalusteet ovat puolestaan ajattomia ja mielellään vaaleista luonnonmateriaaleista.

Nykyään makuuhuoneen klassinen sisustus ottaa huomioon myös patterit, etenkin nykyaikaiset ja tyylikkäät sisustuspatterit. Esimerkiksi Faro V on pystysuuntainen patteri, joka kytketään vesikiertoiseen keskuslämmitysjärjestelmään. Lämmönlähteenä käytetään useimmiten maalämpöpumppua tai ilma-vesilämpöpumppua. Pystysuuntaiset patterit ovat yleistyneet myös makuuhuoneissa. Yksi tärkeä syy niiden yleistymiseen ovat suuret ikkunat, joiden alle on vaikea mahduttaa vaakasuuntaista patteria.

Langila on vahvan teräsrakenteen omaava nestetäytteinen sähköpatteri, jonka tarjoaa samanlaista pehmeää lämpöä kuin vesikiertoiset patterit, ilman voimakkaita hajuja tai palaneen käryä. Tyylikkään ja uusinta lämmitystekniikkaa hyödyntävän etupaneelin myötä Langila sopii oivallisesti klassiseen sisustukseen olematta liian silmäänpistävä. Suorat kulmat korostavat Langilan rohkeaa muotokieltä, joka huokuu samanaikaisesti ajattomuutta ja tahdikkuuutta.

Makuuhuoneen klassinen sisustus

Yksi tapa kruunata makuuhuoneen klassinen sisustus on ajattoman tyylikäs sähköpatteri Langila.

Vinkkejä olohuoneen sisustukseen

Vinkkejä olohuoneen sisustukseen

Erilaisia vinkkejä olohuoneen sisustukseen on nykyään tarjolla paljon, mutta yleensä yksi asia unohtuu. Nimittäin patterit. Lukuisissa eri väreissä saatavilla olevista pystysuuntaisista pattereista löytyy varmasti sopiva kaikentyyppisiin olohuoneisiin. Patteri kannattaa valita siten, että sopii yhteen jonkin muun selkeästi esillä olevan sisustuksen yksityiskohdan, kuten vaikkapa tuolien, pianon tai tapetin, kanssa. Sisustuspattereista on saatavilla sekä sähkölämmitteisiä että vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään soveltuvia malleja.

Upean violetin sävyn saanut sileäpintainen vesikiertoinen patteri Kos V Purmolta sopii erinomaisesti tämän olohuoneen sisustukseen. Alla olevassa kuvassa puolestaan nähdään Purmon Faro V, joka on myös vesikiertoinen patteri, jonka pintaan kapeat pystysuorat urat tuovat ryhdikästä ilmettä. Sisustuspatterit kytketään alareunasta vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään ja putki voidaan vetää seinän sisään tai suoraan alas lattiaan, jolloin liitos jää näkyviin.

Viimeisessä kuvassa nähdään nestetäytteinen sähköpatteri Tamari V, joka ei vaadi vesikiertoista lämmitysjärjestelmää. Malli on saatavilla 230 voltin sähköverkkoihin tehon ollessa 1000-2000 W. Vakiovärinä patterissa on valkoinen RAL 9016. Vertaa eroa vanhan patterin ja jykevällä teräsrakenteella varustetun pystysuoran sisustuspatterin välillä. Tamari on yhteensopiva modernien ohjausjärjestelmien Touch E3 ja Tempcon kanssa.

Vinkkejä olohuoneen sisustukseen - Pystysuora musta patteri (Faro).
Vinkkejä olohuoneen sisustukseen – Pystysuora musta patteri (Faro).
Uutta ilmettä kotiin Tamari-sisustuspatterilla.
Uutta ilmettä kotiin Tamari-sisustuspatterilla.

Fiksu patteritermostaatti sähkölämmitykseen

Fiksu patteritermostaatti sähkölämmitykseen

Mukava sisälämpötila ilman tarvetta säätää termostaatteja jatkuvasti on tärkeää, jotta viihtyisimme huoneessa. Huoneen lämmitys voi olla epätasaista ja aiheuttaa tarpeettomia energiakustannuksia, jos säädät termostaatteja jatkuvasti tai toisinaan jopa tuuletat siksi, että sisällä on yhtäkkiä liian lämmintä. Onneksi nykyään on mahdollista asentaa fiksu patteritermostaatti, jonka avulla huoneen lämpötila tuntuu aina miellyttävältä.

Yali-valikoimassa on Purmon öljytäytteisiä sähköpattereita. Yali-patterissa on fiksu patteritermostaatti ja näkyvä lämpötilaindikaattori, ja moderni ulkomuoto yhdistyy siinä uusimpaan tekniikkaan. Sähköpatterit paitsi toimivat 0,2 °C:n tarkkuudella, ovat myös hiljaisia ja hajuttomia sekä lämmittävät kodin nopeasti ja mukavasti juuri silloin kun sitä tarvitaan.

On tärkeää, että patteritermostaatilla pystytään mittaamaan huoneen todellinen lämpötila. Siksi huonetermostaatti kannattaa sijoittaa sopivaan paikkaan, kuten esimerkiksi sisäseinällä vähän lattian yläpuolelle. Kun haluat mitata tarkan lämpötilan vähän matkan päässä Purmo-sähköpatterista, voit tehdä tämän lisävarusteena myytävällä Yali Remote -kaukosäätimellä jopa 15 metrin päässä sähköpatterista. Yali Remote -kaukosäätimellä voit nostaa ja laskea lämpötilaa helposti.

Huonelämpötilan manuaalinen säätäminen koko ajan ei säästä suurta määrää energiaa. Säädä sen sijasta patteritermostaattisi sisäänrakennetun viikkoaikataulun mukaiseksi ja anna sen säätää huonelämpötila automaattisesti. Viikkoaikataulua voi mukauttaa esimerkiksi niin, että lämpötila on talossa alhaisempi yöllä ja poissa ollessasi. Jos matkustat pois pidemmäksi aikaa, voit alentaa lämpötilaa juuri tämän jakson ajaksi. Touch E3-ohjausjärjestelmän (yllä olevassa kuvassa) avulla ohjaat helposti Yali Digital-, Yali Parada– ja Yali Ramo -pattereita jopa etäältä. CleverTouch-sovelluksen avulla voit nostaa ja laskea sisälämpötilaa suoraan älypuhelimeltasi.

Pyydä tarjous lähimmältä Elfin-sähköurakoitsijaltasi

Fiksu patteritermostaatti, jossa on kahdeksan eri toimintatilaa

Purmo Yali -pattereissa on mm. seuraavat toimintatilat:

  1. MUKAVUUSTILA
    Tilaa käytetään normaalikäytössä. Oletusarvo: 19,0 °C.
  2. ALENNETTU LÄMPÖTILA
    Tilaa käytetään yöllä tai kun talo on tyhjänä muutaman tunnin tai pidempään. Oletusarvo: 15,5 °C automaattisessa tilassa
  3. AUTOMAATTINEN TILA
    Tila on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä ohjausyksikön kanssa. Jos ohjausyksikköä ei käytetä, sähköpatteria käytetään mukavuustilan asetusten mukaisesti, ja näkyvissä ovat seuraavat tiedot. Oletusarvo: 19,0 °C.
  4. PAKKASSUOJAUS
    Tila on tarkoitettu käytettäväksi silloin kun talo on tyhjänä pidempään. Oletusarvo: 7,0 °C.
  5. EI KÄYTÖSSÄ
    Tässä tilassa sähköpatteri ei ole käytössä. Näytöllä ei näy mitään. Muista, että putket voivat jäätyä, jos lämmitys on katkaistu kokonaan. Tuotteen ja kiinteistön suojaamiseksi suositellaan, että pakkassuojaa käytetään silloin kun ulkona on erittäin kylmä.
  6. AJASTINTOIMINTO
    Ajastimen avulla ohjelmoidut asetukset (lämpötila ja käyttötila) voidaan ohittaa tietyn ajan kuluessa. Tämä aika alkaa, kun ajastintoiminto aktivoidaan.
  7. ETUPANEELIN LÄMPÖTILARAJOITUS
    Tehoasetuksia voidaan käyttää rajoittamaan etuelementin antotehoa ja sen myötä etupaneelin pintalämpötilaa. Esimerkiksi teholtaan 1000 W:n yksipaneelinen sähköpatteri tuottaa maksimaalisessa 75°C:n ulkolämpötilassa enimmäistehon 700 W. Teholtaan 1000 W:n kaksipaneelinen sähköpatteri tuottaa 60 °C:n maksimaalisessa ulkolämpötilassa enimmäistehon 800 W. Muista tämä, kun valitset paneelien lukumäärää ja tyyppiä kompensoimaan laskettuja lämpöhävikkejä.
  8. AVOIN IKKUNA
    Yali-patterissa on toiminto, jota käytettäessä patteri lopettaa lämmittämisen silloin kun huonelämpötila laskee rajusti, esimerkiksi ikkunan ollessa auki. Jos lämpötila laskee nopeasti yli 5 °C 30 minuutin aikana, Yali Digital-, Yali Parada-, ja Yali Ramo -patterin termostaatti toimii ikään kuin ikkuna olisi auki. Toisin sanoen termostaatti sammuu siksi aikaa, kunnes lämpötila saavuttaa esiohjelmoidun minimitason, minkä jälkeen se jatkaa toimintaansa ikään kuin ikkuna olisi suljettu. Toiminto siis kytkee sähköpatterin valinnaisesta aktiivisesta tilasta ”Pakkassuojaus”-tilaan, jos järjestelmä tunnistaa avatun ikkunan. Avoimen ikkunan symboli alkaa vilkkua ja vilkkuu niin pitkään kuin toiminto on käytössä.